25.6.2011

Välimeren risteily: matkakohteet


Välimeren risteily kestää seitsemän päivää, jonka jälkeen viivymme vielä yhden vuorokauden Roomassa. Reittivalinnan suhteen ei ollut erityisiä toiveita, joten päädyimme valitsemaan Italiasta lähtevän risteilyn. Lähtösatamana on Civitavecchia, joka sijaitsee noin 66 kilometrin päässä Rooman kansainväliseltä lentokentältä.
Pysähdyksiä on matkan aikana neljässä eri satamakaupungissa, ja niissä viivytään 8-11 tuntia, hieman kaupungista riippuen.
Risteilymme pysähdyspaikat ovat Messina Sisilia, Ateena Kreikka, Kusadasi Turkki ja Hania Kreeta. Lisäksi kaksi päivää alus risteilee merellä.
Kaikki kaupungit ovat itselleni ennestään tuntemattomia, Roomaa lukuunottamatta. En ole myöskään ihan varma, mitä kaikissa kohteissa pystyy tekemään. 
Alla kuitenkin jotain infoa ja tekemistä kyseisiin kapunkeihin. :)


Civitavecchia, Italia:
66 kilometrin matkan, Rooman fiumicinon lentokentältä Civitavecchian satamaan, suunnittelimme kulkevamme taksilla. Vielä on tosin selvittämättä mitä tämä maksaisi ja pitäisikö taksi varata etukäteen. Tuskin, mutta parempi kuitenkin varmistaa. Kyseisen välin pääsee kulkemaan myös junalla, mutta tällöin junaa tulee vaihtaa Roomassa Terminin asemalla, ja minulla on melko huonoja kokemuksia italialaisten junien aikataulussa pysymisestä. :)
Laivassa tulee nimittäin olla kaksi tuntia ennen lähtöä ja myöhästyneitä ei oteta kyytiin. 
Civitavecchiassa tuskin ehdimme tekemään mitään ihmeellistä, sataman ihmettelyä ja laivan etsintää lukuunottamatta.

Messina, Sisilia:
Messinaan saavumme seuraavana aamuna, ja aikaa kyseissä kaupungissa on 9 tuntia. Sisiliasta tulee ensimmäisenä mieleen valkoviini, ja olenkin suunnitellut istuvani ensimmäiseen kivannäköiseen kahvilaan/baariin ja tilaavani lasin kuivaa valkoviiniä. Muuten päivä Messinassa kuluu mitä luultavimmin katuja tallatessa ja shoppailessa. Mitään erityisen kiinnostavia nähtävyyksiä en ole onnistunut löytämään Messinasta, ja muutenkin kaikki tieto kyseisestä kaupungista on hyvin niukkaa. 




Ateena, Kreikka:
Messinassa vietetyn päivän jälkeen alus risteilee yhden päivän merellä. Tämän jälkeen saavumme Ateenaan, jossa yksi meistä onkin jo aikaisemmin käynyt. Ateenassa vietämme 11 tuntia. 
Olemme suunnitelleet lähtevämme satamasta metrolla keskustaan, ja käyvämme ainakin Akropolis -kukkulalla ihailemassa maisemia. Aiomme myös istua kahvilassa palmujen alla frappea nauttien, on kuulemma hyvää :)

Kusadasi, Turkki:
Kreikasta jatkamme matkaa Turkkiin, ja vielä tarkemmin satamakaupunki Kusadasiin. Siellä vietämme 10 tuntia, en tosin tiedä vielä miten. 20 kilometriä Kusadasista sijaitsee Ephesus, josta löytyy lukuisia antiikin aikaisia temppeleitä, pylväitä sekä niiden jäänteitä. En kuitenkaan tiedä jaksaako pylväät ja temppelit kiinnostaa enää Ateenan jälkeen. :)




Hania, Kreeta:
Turkista matkamme jatkuu Haniaan, Kreetalle. Haniassa meillä on vähiten aikaa, eli 8,5 tuntia. Uskon sen kuitenkin riittävän mainiosti, sillä kaupunki vaikuttaa (ainakin kartan perusteella) melko pieneltä. Haniassa tulee varmaankin liikuttua paljon ympäriinsä katuja ja taloja katsellen. Mitään sen erityisempiä suunnitelmia ei Hanian varalle ole vielä tehty.


Kreetan jälkeen alus risteilee merellä vielä yhden vuorokauden, ja saapuu takaisin Civitavecchiaan aamulla viiden aikoihin. Laivasta poistuttuamme suuntamme junalle, jolla matkustamme Roomaan. Emme kuitenkaan matkusta päärautatieasemalle asti, vaan jäämme pois matkalla, sillä leirinalue, jossa yövymme yhden yön, sijaitsee kätevästi junareitin varrella.
Leirintäalueeseen päädyimme, koska se oli hyvin halpa ja hieman eksoottisempi. Halusimme kokea risteilyn lisäksi jotakin erilaista, ja leirintäalue sopi siihen mainiosti.
Varasimme siis neljän hengen bungalovin. Alueelta löytyy myös uima-allas, ravintola ja pieni putiikki.

Roomassa meillä on noin vuorokausi aikaa, ennenkuin lennämme takaisin Suomeen. Roomassa varmaankin käymme ihmettelemässä Colosseumia sekä muita kuuluisia nähtävyyksiä. Varmasti tulee myös syötyä hyvää Italialaista jäätelöä, jota ainakin viime reissullani myytiin pienissä kojuissa ympäri kaupunkia. :)

Ei kommentteja: